Katso tallenne ChatGPT-mainonnan webinaarista Katso tallenne →

Tekoäly ja brändi: mitä tapahtuu, kun sivusto kuolee?

Matti Hirvonen
Matti Hirvonen CEO & Senior Consultant

Brändi kuolee, mutta elää vielä tekoälyn vastauksissa.

Huomasin, että yksi seuraamistamme MAU Agencyn kilpailijoista oli lopettanut toimintansa ja sulkenut sivustonsa kesän aikana. Tarkkaa päivää en tiedä, mutta Semrushin datan perusteella sivut tippuivat Googlesta heinä–elokuun vaihteessa.

Google siis unohti yrityksen nopeasti. Bingin indeksissä sivustosta näkyy enää kaksi alasivua, eikä tekoäly ole siteerannut kumpaakaan.

Mutta ChatGPT ei ole unohtanut yritystä. Vielä tänään se suositteli yritystä, kertoi sen palveluista kuin mitään ei olisi tapahtunut ja siteerasi lähdesivua, joka ei enää aukea. Sama toistuu Copilotissa ja Perplexityssä, jotka siteeraavat suljettua sivustoa lähes päivittäin seurannassa olevilla kysymyksillä.

Tämä vahvistaa havaintoa, että tekoälytyökaluilla on aika vahva välimuisti lähdesivuista. Siteeraukset osoittavat lähes aina sivuston etusivulle, jota ei enää löydy Googlesta tai Bingistä. Jos sivusto tosiaan suljettiin heinä–elokuun vaihteessa, tekoäly on siteerannut sitä jo kuusi–kahdeksan viikkoa sulkemisen jälkeen.

Lue myös