Pari sekuntia – siinä ajassa mainoksesi on herätettävä kiinnostus tai potentiaalinen asiakas jatkaa skrollaamista eteenpäin kohti seuraavan mainostajan sisältöjä. Videon käyttö mainoksessa on loistava tapa kiinnittää somettajan huomio, sillä liikkuva kuva havaitaan ihan eri tavalla kuin staattinen banneri. Videot ovat tämän hetken ykkösformaatti mainoksille, joten kerromme tässä miten ja miksi sinunkin kannattaa tehdä videomainoksia Facebookissa.

Videoiden merkityksen kasvu

Saatat olla huomannut videoiden lisääntyneen uutisvirrassasi, sillä Facebookin algoritmi antaa niille nykyään paljon painoarvoa. Videoita katsotaan Facebookissa joka päivä 100 miljoonaa tuntia, joten siitä on tullut merkittävä osa sisältöjen kulutusta erityisesti mobiilissa. Kuluttajien on tutkittu innostuvan jopa 1,5 kertaa todennäköisemmin Facebookissa tai Instagramissa näkemistään videosisällöistä kuin TV:ssä nähdyistä. Mainostajille videot antavat näin ollen erinomaisen tavan lisätä konversioita, kasvattaa bränditietoisuutta, ajaa liikennettä sivuille sekä jakaa tietoa tuotteista ja palveluista. Lisäksi markkinoijien, jotka käyttävät videota mainonnassaan, on todettu kasvattavan liikevaihtoaan 49 % nopeammin kuin videota käyttämättömät.

Facebook mahdollistaa videoiden käytön mainoksissa yhtä sulavasti kuin perinteisten bannereiden. Videomainokset näkyvät Facebookissa, Instagramissa, Audience Networkissa ja Messengerissä, joten sijoittelupaikkoja on tarjolla runsaasti. Niistä voi valita itselleen sopivimmat tai käyttää Facebookin automaattisia sijoitteluja. Automaattiset sijoittelut ovat usein toimiva valinta, sillä tällöin Facebook näyttää mainoksia niille tehokkaimmissa paikoissa.

Eri mainossijoitteluiden myötä on mahdollista hyödyntää monipuolisesti myös eri formaatteja. Voit tehdä esimerkiksi videoita pystyyn tai vaakaan, useista videoista koostuvia karuselleja, kapeampia tarinaversioita ja kokoelmamainoksia. Anna mielikuvituksen lentää ja tee teidän näköisiänne mainoksia teille sopivimpiin kanaviin. Oletko jo samaa mieltä, että sinunkin kannattaisi tehdä videomainoksia? Hyvä, siirrytään siis eteenpäin!

Vinkit videomainosten tekemiseen

Tänä päivänä videoiden teko on tehty helpoksi: minimissään tarvitset vain älypuhelimen ja luovan mielen. Laadukkaampien videoiden tekoon on toki hyvä olla editointiohjelma ja paremmat varusteet. Myös yksinkertaisilla kuvamateriaaleilla on kuitenkin mahdollista luoda kiinnostavia videosisältöjä, kun lisää vain hieman liikettä. Facebookin tekniset vaatimukset videomainoksille löytyvät täältä. Seuraavaksi esittelen 6+1 hyväksi todettua vinkkiä onnistuneiden videomainosten suunnitteluun ja toteuttamiseen:

  1. Suunnittele mobiili edellä

Useimmat videomainokset katsotaan tänä päivänä mobiilissa, mikä kannattaa ottaa huomioon jo mainoksen suunnittelun alkuvaiheessa. Mobiiliympäristö on erityisen nopeatahtinen, sillä ihmiset selaavat uutisvirtaa vauhdilla. Puhelinta katsotaan keskimäärin 30 kertaa päivässä, mikä tarjoaa mainostajille valtavan määrän mainospaikkoja jatkuvasti.

Mobiili edellä -ajattelussa korostuu erityisesti koko korkean näytön hyödyntäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa pystyvideota esimerkiksi kuvasuhteessa 4:5. Pystyvideosta hyötyvät sekä katsoja että mainostaja: katsojan ei tarvitse kääntää näyttöään nähdäkseen videon koko näytöltä ja mainostaja puolestaan hyötyy pystyvideon täyttämästä suuremmasta tilasta. Tällöin video kiinnittää paremmin katsojan huomion ja saa tämän sitoutumaan videoon todennäköisemmin. Esimerkiksi jo 1:1-kuvasuhteinen neliövideo täyttää mobiilissa ruudusta 78 % enemmän kuin vaakavideo. Lisäksi tekstitetyissä videoissa tekstit näkyvät paremmin, kun kuva on isompi.

  1. Pidä videot lyhyinä

Ihmiset käyttävät mobiilissa keskimäärin vain 1,7 sekuntia aikaa yhteen sisältöön. Pöytäkoneella vastaava luku on sekin vain 2,5 sekuntia. Sisältöjen kulutuksen vauhti on siis hurja. Somen kuluttaja haluaa saada kaiken heti ja nyt, eikä jää kuluttamaan aikaansa epäkiinnostaviin mainoksiin. Nykysomettajilla ei ole aikaa eikä varsinkaan kärsivällisyyttä jäädä katsomaan pitkiä videoita.  Usein somen uutisvirtaa myös selaillaan kesken muiden puuhien, jolloin kiinnostus syventyä sisältöihin on vielä matalampi.

Facebookin suosittelema videomainosten pituus on maksimissaan 15 sekuntia. Se kuulostaa vain väläykseltä, mutta hyvin toteutettuna siinä ajassa ehtii näyttämään paljon. Lyhyet videot katsotaan todennäköisemmin kokonaan, jolloin saat helpommin koko viestisi välitettyä. Kaikkiin mainoksiin lyhyt formaatti ei tietenkään sovi, sillä esimerkiksi monimutkaisemmat viestit voivat vaatia nerokkaaltakin mainosten suunnittelijalta enemmän sekunteja. Tiivistetysti: Videomainonnassa kannattaa tarjoilla täyttä tavaraa olevia suupaloja, jos se on mainoksen viestin kannalta mahdollista.

  1.  Mene heti asiaan

Lyhytkään video ei takaa sitä, että se katsottaisiin kokonaan. Katsojan huomio on vangittava heti, joten käytä ensimmäiset sekunnit siihen, että vakuutat videon olevan katsomisen arvoinen. Oheinen Facebookin julkaisema kuvasarja osoittaa, että uutisvirrassa ja etenkin tarinoissa katsojan huomio videon aloittamisen jälkeen katoaa hyvin nopeasti.

Unohda siis perinteinen draaman kaari, jossa jännittävät hetket jätetään videon loppuun. Sen sijaan tuo merkittävät asiat esiin ensimmäisten kolmen sekunnin aikana, jotta saat katsojan seuraamaan videon loppuun tai ainakin hieman pidemmälle. Muuten hän saattaa ohittaa mainoksesi täysin merkityksettömänä itselleen ja on jo pitkällä uutisvirrassa. Videon täytyy olla kaikkiaan niin hyvä, että se halutaan katsoa kokonaan.

  1. Tuo brändi esiin heti alussa

Tuo brändisi tai yrityksesi esiin heti videon alussa. Tämä ei tarkoita sitä, että videon alku on pelkkää brändisi tykitystä, vaan se kannattaisi tehdä tyylikkäästi käyttämällä esimerkiksi tunnistettavia värejä, logoa, fiilistä, elementtejä – mitä tahansa mistä katsoja voi tunnistaa sinut sillä hetkellä ja jatkossa. Tarkoituksena on tuoda brändi  esiin kuitenkaan ärsyttämättä sillä katsojaa. Haluat, että sinut muistetaan myös myöhemmin ja mielellään tietysti hyvällä.

Yleensä mitä nopeammin brändisi tulee esiin, sitä parempi. Facebookin mukaan ensimmäisten kolmen sekunnin aikana esiin tuotu brändi auttoi sen muistamisessa 1,23 kertaa todennäköisemmin kuin ilman brändin esiin tuomista. Neljän sekunnin jälkeen luku oli enää 1,13-kertainen. Myös pitkissä videoissa brändin tai tuotteen suositellaan tulevan esiin ensimmäisten 15 sekunnin aikana. Jos taas brändiä ei pystytä tunnistamaan, se voi vaikuttaa koko kampanjan toimintaan.

  1. Suunnittele toimimaan ilman ääntä sekä äänen kanssa

Jopa 85 % videoista katsotaan ilman ääntä. Mitä tämä tarkoittaa mainostajan kannalta? Sinun on saatava mainos toimimaan sekä ilman ääntä että äänen kanssa. Suunnittele mainos äänettömäksi hyödyntämällä tekstejä ja grafiikkaa, mutta anna jotain enemmän myös heille, jotka katsovat videon äänien kanssa. Jos videossa on puhetta, kannattaa ehdottomasti hyödyntää tekstityksiä. Tällöin myös äänettömästi selaavat saavat mahdollisuuden nauttia sisällöstä. Tekstityksien on todettu lisäävän videon katseluaikaa keskimäärin jopa 12 %. Esimerkiksi Instagramin uutisvirrassa videot lähtevät oletuksella pyörimään ilman ääntä, kun sovelluksen avaa. Myös videon pikkukuvaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä kaikilla video ei lähde pyörimään automaattisesti. Pikkukuva on myös se, jonka mukaan Facebook määrittää, onko mainoksessa liikaa tekstiä vai ei. Pidä siis sen tekstimäärä alle 20 %:ssa, jotta mainoksen jakelu olisi optimaalista.

  1. Kokeile toimintokehoitetta eri kohtiin

Jos videossasi on toimintokehoite, kokeile välillä laittaa se videon keskelle perinteisemmän lopun sijaan. Tällöin myös ne katsojat, jotka eivät katso videota kokonaan, näkevät sen ja saavat kuulla, mitä heidän toivotaan tekevän seuraavaksi. Ihan videon alussa sitä puolestaan ei kannata tehdä, sillä katsojan mielenkiinto on ensin herätettävä. Muuten kehoite voi tuntua vain tyrkyttämiseltä, kun minkäänlaista suhdetta mainokseen ei ole vielä ehtinyt syntyä. Tätä tukemaan löytyy tutkimusta täältä.

+1 Älä pelkää videoiden tekemistä

Viimeinen ja ehkä tärkein vinkki tulee tässä: älä pelkää lähteä tekemään videomainoksia. Voi kuulostaa siltä, että videomainoksissa pitää ottaa huomioon valtavasti kaikkea ja että niiden tekeminen vaatii paljon. Oleellisinta kuitenkin on, että mainokseen saadaan jotain liikettä kiinnittämään huomio. Yhdistele rohkeasti kuvamateriaaleja ja lisää tekstejä. Lisää jokin liikkuva elementti ensimmäisten sekuntien aikana, niin katsoja näkee, että tässä on tarjolla jotain enemmänkin kuin vain staattinen kuva. Liike siihen, toinen tuohon – pienetkin muutokset tuovat videoon eloa. Erityisesti toimintakehoituksessa kannattaa hyödyntää liikettä, jotta katsojan huomio saadaan kiinnitettyä siihen, mitä hänen halutaan seuraavaksi tekevän.

Varsinkaan story- eli tarinasijoitteluissa pieni kotikutoisuus ei edes haittaa, sillä niissä on totuttu näkemään vähemmän siloteltuja sisältöjä kuin uutisvirrassa. Aidoilta näyttävät sisällöt voivat näin ollen olla jopa tehokas tapa herättää kiinnostus. Lisäksi yksinkertaisen videon saa luotua esimerkiksi Facebookin mainosten hallinnassa diaesityksenä, jolloin peräkkäin laitetaan 210 kuvaa ja ne vaihtuvat 0,52 sekunnin välein.

Lopuksi

Vaikka videomainos on tämän hetken kingi, olemme huomanneet sen toimivan kuitenkin parhaiten yhdessä muiden mainosmuotojen kanssa. Myös Facebook on todennut tämän tekemissään tutkimuksissa. Staattista ja liikkuvaa kuvaa yhdistävillä direct response -kampanjoilla on korkeammat konversiomäärät kuin pelkkää staattista kuvaa käyttävillä kampanjoilla. Tämä voi johtua siitä, että kaksi eri mainosformaattia täydentävät toistensa sanomaa tai mahdollisesti kiinnostavat eri yleisöä. Kaikille video ei ole mieleisin formaatti nautittavaksi, joten varminta on käyttää esimerkiksi banneria rinnalla. Facebookin algoritmi osaa pitkälti ohjata videot nähtäväksi heille, jotka ovat aiemmin osoittaneet katsovansa mielellään videosisältöjä.

Kaikkiaan videomainoksissa pätee sama kuin muussakin markkinoinnissa: anna katsojalle syy katsoa video. Älä tuuttaa videolla pelkkää tuotetta, vaan anna mielummin vinkkejä siitä, kuinka sitä käytetään ja miten se voi olla katsojalle hyödyksi. Keskity yhteen pääviestiin, niin videon sanoma pysyy kirkkaana ja katsojalle välittyy selvemmin se, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä. Lisäksi kokeile, kokeile ja kokeile. A/B-testeillä voi testailla erilaisia variaatioita videosta. Kokeile eri värejä, tekstejä ja pituuksia, niin löydät teille toimivimmat ratkaisut. Se mikä toimii toiselle ei välttämättä toimi teille.

Jos videomainonta kiinnostaa, mutta aika ja osaaminen ei tunnu riittävän, niin ota ihmeessä yhteyttä. Facebook-mainonnan tiimimme toteuttaa mainoskuvien lisäksi ammattitaidolla myös erilaisia videomainoksia.