Asiakkaan ja digimarkkinointitoimiston onnistunut yhteistyö vaatii muun muassa luottamusta, aktiivista haastamista ja yhteen sopivia henkilökemioita.

Kumppani kannattaa valita huolella. Tämä pätee paitsi ihmissuhteisiin myös asiakkaan ja digimarkkinointitoimiston suhteeseen – ihmisistähän niissä on lopulta molemmissa kyse. 

Mutta mistä tunnistaa se oikea digimarkkinoinnin kumppani? Väitän, että asiakassuhteista vastaavana Customer Success Managerina minulla on asiasta kattava käsitys. Jos siis harkitset digimainonnan ulkoistamista, jatka lukemista – annan vinkkejä siitä, mistä tunnistat sen oikean.

Luottamus on kaiken a ja o

Asiakassuhteessa kaikki lähtee selkeistä, yhdessä jaetuista tavoitteista. Kun asiakas ja toimisto tekevät töitä saman tavoitteen eteen, syntyy molemminpuolinen luottamus yhteistyöhön. 

Luottamus syntyy myös asiantuntijuudesta. Asiakas toivoo usein jo ensimmäisessä palaverissa, että voi luottaa siihen, että toteutamme juuri heille sopivaa digimainontaa parhaalla mahdollisella ammattitaidollamme. 

Mediashakella tiimiin kuuluu yleensä kolme tai neljä henkilöä: yksi tai kaksi mainonnantekijää (riippuen siitä, onko kanavina Google, some vai molemmat), analytiikan konsultti sekä kaltaiseni asiakasvastaava eli Customer Success Manager, joka huolehtii yhteydenpidosta asiakkaan kanssa sekä siitä, että kaikki tapahtuu ajallaan ja sovitusti. Kun jokainen tiimin jäsen hoitaa oman tonttinsa, voi asiakas luottaa siihen, että digimainonta hoituu parhaalla mahdollisella tavalla. 

Aktiivista haastamista tarvitaan

Hyvällä digitoimistokumppanilla on aktiivinen ote yhteistyöhön eikä hän pelkää haastaa asiakasta. Toimivassa yhteistyösuhteessa toimisto jakaa auliisti digimainonnan kehitysideoita ja vinkkejä sekä varoittaa asiakasta mahdollisista sudenkuopista. 

Esimerkiksi verkkokauppojen kampanjoissa tavoitteena on usein ostot, mutta monesti on tärkeää huomioida myös välivaiheita: kuinka moni esimerkiksi siirtää tuotteen ostoskoriin tai katselee tuotetta? Kun kaikki stepit on huomioitu, voidaan syy-seuraussuhteita tulkita paremmin. Jos huomaamme, että moni siirtää tuotteen ostoskoriin muttei kuitenkaan tee ostosta, voimme pohtia, missä mättää. Onko syy ehkä verkkokaupan ostoprosessissa? Tarvittaessa voimme tehdä asiakkaalle ehdotuksen siitä, miten ostoprosessi voidaan pyrkiä saattamaan loppuun asti jouhevasti.

Mediashakella aktiivinen ote yhteistyöhön jatkuu koko yhteistyön ajan aina ensimmäisestä palaverista alkaen. 

Vastaako tarjooma tarpeitasi?

Kun valitset toimistokumppania, ota selvää, mitä kaikkia digimarkkinoinnin palveluja toimistot tarjoavat. Mediashakella on tarkasti harkittu palvelukokonaisuus. Haluamme olla huippuosaajia siinä, mitä tarjoamme emmekä raapaista vain pintaa vähän kaikesta. Emme tee esimerkiksi hakukoneoptimointia, vaan keskitymme Google- ja somemainontaan – ja siinä olemme alamme huippuja. 

Jo myyntivaiheessa myyjämme kartoittavat, olemmeko me se oikea mahdolliselle uudelle asiakkaalle. Mainonnan tekijä taas tekee auditoinnin, jonka avulla saadaan selville, mitä asiakas on jo tehnyt ja miten me voimme häntä auttaa. 

Henkilökemioita ei kannata vähätellä

Digimarkkinointi on tiimityötä, joten on suotavaa, että toimiston ja asiakkaan edustajien henkilökemiat kohtaavat. Jos sinun on vaikea valita kumppania edellä lueteltujen seikkojen perusteella, mieti, millainen fiilis sinulle jäi ihmisistä. On tärkeää, että toimiston kanssa on helppoa kommunikoida ja hauskaa tehdä töitä.

Haluatko tietää lisää digimainonnasta? Tuntuuko sinusta, että voisitte olla Mediashaken kanssa hyvä match? Ota yhteyttä, niin selvitetään, miten voisimme olla avuksi.