B2B-markkinointi kesällä – miksi et saa hiljentyä
Kannattaako B2B-yrityksen mainostaa kesällä?
Moni sulkee markkinointihanat lomakaudeksi. Itse en ole koskaan täysin ymmärtänyt miksi – varsinkin kun katsoo lukuja suomalaisten B2B-yritysjohtajien haasteista.
Beyond Borders 2026 -tutkimuksessa suomalaisilta B2B-yrityksiltä kysyttiin kansainvälisen kasvun esteistä.
➡️ 39 % piti brändin tai tuotteen tunnettuutta suurimpana kasvun esteenä.
➡️ Samaan aikaan 58 % yrityksistä käyttää markkinointiin alle 1 % liikevaihdostaan (keskiarvon ollessa 2,3 %).
Kansainvälisesti tilanne näyttää hyvin erilaiselta. Turun yliopiston työelämäprofessori Alex Niemisen mukaan maailmalla 7,7 % tasoa pidetään jo huolestuttavan matalana. Meillä operoidaan keskimäärin kolmasosalla tästä.
Ja tässä on se kiinnostava ristiriita: Samaan aikaan 66 % johtajista pitää brändin kehittämistä markkinoinnin tärkeimpänä tehtävänä. Mutta kun keskustelu kääntyy brändiin, budjetti tuntuu aina loppuvan kesken – ja kesälomat ovat tästä täydellinen esimerkki. Silloin vedetään ensimmäisenä piuhat seinästä.
Tunnettuutta ei voi kasvattaa ilman näkyvyyttä. Ja näkyvyyttä ei voi kasvattaa ilman investointeja.
Google Ads- ja SEO-konsulttina näen tämän ristiriidan jatkuvasti. Budjetit halutaan työntää vain taktiseen tekemiseen, josta odotetaan heti liidejä.
Mutta B2B-kaupassa pätee tunnettu 95/5-sääntö: Vain noin 5 % kohderyhmästäsi on ostohousut jalassa juuri nyt.
Loput 95 % ostavat myöhemmin.
Siksi brändissä on kyse muistettavuudesta ja toistoista. Top of mind ei synny yhdestä sesonkikampanjasta, vaan johdonmukaisesta läsnäolosta – myös silloin, kun kauppaa ei heti synny.
Kesällä moni kilpailijasi hiljenee ja huutokauppahinnat mainosalustoilla usein laskevat. Kannattaako digitaalisesta näkyvyydestä ja markkinaosuuden kasvattamisesta luopua juuri silloin, kun muut antavat siihen tilaa? ☀️
Miten teillä? Painetaanko kesällä jarrua vai kaasua? 👇
Lue myös
Tekoäly markkinoinnissa: mistä kilpailuetu syntyy?
Tekoäly tasoittaa pelikenttää. Miten markkinointipäättäjä varmistaa, että tehdään oikeita asioita – ei vain enemmän? Lue, mistä kilpailuetu jatkossa syntyy.
ChatGPT-mainonta B2B: kannattaako kokeilla?
ChatGPT-mainonta kiinnostaa markkinointipäättäjiä – mutta tuoko se tunnettuuden lisäksi tuloksia? Lue kahden B2B-pilotin opit ja arvioi, sopiiko kanava teille.
ChatGPT-mainonta: ensikokemukset suomalaisilta tileiltä
ChatGPT-mainonta Suomessa kiinnostaa, mutta mistä aloittaa? Lue käytännön ensikokemukset, budjetit ja erot Google Adsiin – ja päätä, koska sinä testaat.