Tämä artikkeli on yli kaksi vuotta vanha ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa.

Mediashake on valittu mukaan Meta Business Partner -ohjelmaan. Suomessa noin kymmenen markkinointitoimistoa on täyttänyt Metan mainonnan laatuun ja tekemisen laajuuteen sidotut kriteerit ohjelmaan pääsemiseksi. Muita saman statuksen saaneita yrityksiä Suomessa ovat muun muassa Hopkins, OIKIO, OMD Finland ja Tulos Helsinki.

”Muistan vieläkin, kun askartelin ensimmäisiä Facebook-mainoksia vuoden 2011 tienoilla. Silloin todella harva yritys hyödynsi some-mainontaa. On hienoa nähdä noin kymmenen vuotta myöhemmin, miten Mediashakesta on tullut todistetusti yksi Suomen johtavia some-mainontaan erikoistuneita toimistoja”, kommentoi Mediashaken perustaja ja toimitusjohtaja Matti Hirvonen.

Myös tiimimme vahvistui heti vuoden alusta, kun mukaan liittyi Eveliina Lönnberg

Viime vuosina Mediashaken kehitys some-mainonnan saralla on ollut vauhdikasta. Vuoden 2018 jälkeen some-mainontaan erikoistunut tiimimme on kasvanut yhdestä henkilöstä kuuden hengen vahvuiseksi. Samalla myös asiakasmäärämme on moninkertaistunut. Vuoden alusta tiimimme vahvistuu entisestään, kun mukaan liittyi kokenut some-mainonnan asiantuntija Eveliina Lönnberg. Eveliina on ennen Mediashakella tuloa työskennellyt LähiTapiolan some-mainonnan tiimissä.

Viimeisen kolmen vuoden ajan Mediashakella on panostettu vahvasti some-mainonnan kompetenssin ja prosessien kehittämiseen. Kilpailukykymme perustuu kahteen asiaan: erittäin vahvaan mainosalustojen tekniseen osaamiseen sekä ketteriin luovan tuotannon prosesseihin. Tällä yhdistelmällä pystymme luomaan asiakkaille tehokkaasti huomiota herättäviä mainoksia, joita optimoidaan tulosdataan perustuen.

”Odotan innolla, mitä kaikkea mielenkiintoista tulemme tämän vuoden aikana saavuttamaan tällä huippuporukalla. Entisestään syventynyt yhteistyö Facebookin kanssa tukee tiimin osaamisen jatkuvaa kehittymistä ja tuo Facebookin asiantuntijoiden tuen entistä lähemmäksi. Tästä hyötyvät ensisijaisesti asiakkaamme, joiden mainontaan pystymme aiempaa nopeammin tuomaan some-mainonnan uusimpia ominaisuuksia ja hyödyntämään niitä mainonnan kehittämisessä”, kommentoi some-mainonnan tiimin Team Lead Anna Ikonen.

Mediashake tarjoaa Facebook-mainontaan liittyen sekä ulkoistettua mainonnan toteutusta että valmennusta. Näin asiakkaille saadaan sovitettua aina ratkaisu, joka hyödyntää ja tukee olemassa olevan tiimin vahvuuksia.

Asiakkaitamme some-mainonnan palveluissa ovat esimerkiksi Nanso, Suojakalvotukku, Anora, iLOQ ja Asuntosäätiö.