Kanava
·Tarkistettu 9/2026ChatGPT on uusi hakukanava
ChatGPT on maailman käytetyin tekoälyavustaja, jolta kysytään yhä useammin myös ostosuosituksia. Kanavana se toimii kahdella tavalla: näkyvyyden voi ansaita ChatGPT:n vastauksissa ja lähteissä, ja syyskuusta 2026 alkaen näkyvyyttä voi myös ostaa mainoksilla. Me teemme molempia: mittaamme ja kehitämme orgaanista näkyvyyttä ja käynnistämme ChatGPT-mainontaa.
Mediashake oli tekoälynäkyvyyden (GEO) kehittämisessä liikkeellä ensimmäisten joukossa Suomessa. Mittaamme miten yrityksesi näkyy ChatGPT:n, Geminin ja Copilotin vastauksissa, ja teemme sisällöstä sellaista, että kielimallit siteeraavat sitä. Kävimme ChatGPT:n mainoshallinnan läpi heti kun se avautui Suomessa, joten autamme myös mainonnan käynnistämisessä.
Miksi ChatGPT on kanava
Ostopolku alkaa yhä useammin keskustelusta hakukentän sijaan. Kun asiakas kysyy ChatGPT:ltä suositusta, vastauksessa mainitaan muutama yritys ja muut jäävät keskustelusta pois.
ChatGPT hakee ajantasaista tietoa verkosta ja siteeraa lähteitä. Näkyvyyteen voi vaikuttaa samalla logiikalla kuin hakukoneissa, mutta kielimallit painottavat eri asioita: suoria vastauksia, selkeää rakennetta ja lähteitä joihin viitataan muualla.
Syyskuussa 2026 ChatGPT avautui Suomessa myös mainoskanavana. Mainokset näkyvät vastausten alla maksuttoman Free- ja edullisen Go-tason käyttäjille, ja kohdennus perustuu keskustelun kontekstiin, ei hakusanoihin tai evästeisiin. Mainoshallinta muistuttaa rakenteeltaan Google Adsia ja Metaa, joten kampanjan pystyttäminen on kokeneelle mainostajalle nopeaa.
Milloin ChatGPT-näkyvyys kannattaa
- Asiakkaanne tekevät ostopäätöksiä vertailemalla ja kysymällä suosituksia
- Haluatte olla mukana uudessa kanavassa ennen kilpailijoita, orgaanisesti tai mainoksilla
- Sisältönne vastaa jo kysymyksiin ja haluatte sen myös tekoälyjen lähteeksi
- Haluatte tavoittaa ostoaikeiset keskustelut mainoksilla ennen kuin kilpailu nostaa hintoja
Miten Mediashake auttaa ChatGPT:ssä
Mittaamme näkyvyyden
Kysymme ChatGPT:ltä säännöllisesti teille tärkeät kysymykset ja seuraamme, mainitaanko teidät ja mihin lähteisiin vastaukset perustuvat.
Analysoimme lähteet
Selvitämme mitä lähteitä ChatGPT siteeraa toimialallanne. Se kertoo, mihin sisältötyö kannattaa suunnata.
Teemme sisällöstä siteerattavaa
Muokkaamme sisällöt vastaamaan kysymyksiin suoraan ja rakenteeltaan sellaisiksi, että kielimallit poimivat ne lähteikseen.
Käynnistämme ChatGPT-mainonnan
Rakennamme kampanjarakenteen, kontekstivihjeet ja konversioseurannan uuteen mainoshallintaan ja opimme datasta, mikä alustalla toimii.
Usein kysyttyä
- Voiko ChatGPT:ssä mainostaa?
- Voi. ChatGPT-mainonta avautui Suomessa 1.9.2026, ja kampanjoita voi ostaa itsepalveluna OpenAI:n mainoshallinnasta. Mainokset näkyvät vastausten alla maksuttoman Free- ja edullisen Go-tason käyttäjille, kohdennus perustuu keskustelun kontekstiin ja minimipäiväbudjetti on 15 euroa päivässä per kampanja. Hinnoittelumallit ovat CPM, CPC ja konversio-optimoitu oCPC.
- Kummasta kannattaa aloittaa, mainonnasta vai orgaanisesta näkyvyydestä?
- Ne tukevat toisiaan. Mainonnalla pääsee näkyviin heti ja oppii nopeasti, mikä viesti toimii. Mainokset näkyvät kuitenkin erikseen merkittyinä keskustelun yhteydessä, eivät itse vastauksen sisällä, joten suoraan vastauksissa mainittuihin brändeihin ja suosituksiin luotetaan todennäköisesti enemmän. Orgaaninen näkyvyys rakentuu hitaammin, mutta se ei laskuta klikkauksista ja tavoittaa myös Plus-, Pro- ja yritystilausten käyttäjät, joille mainoksia ei näytetä. Useimmille järkevin aloitus on mitata nykyinen näkyvyys ja kokeilla mainontaa pienellä budjetilla rinnalla.
- Miten ChatGPT valitsee mitä yrityksiä se suosittelee?
- Vastaukset perustuvat mallin oppimaan tietoon ja verkkohakuun. Painoarvoa saavat sisällöt, jotka vastaavat kysymykseen suoraan, ovat rakenteeltaan selkeitä ja joihin viitataan muissa luotettavissa lähteissä. Mainokset eivät vaikuta vastausten sisältöön, vaan ne näkyvät erikseen merkittyinä vastauksen alla.
- Miten ChatGPT-näkyvyyttä mitataan?
- Näkyvyys mitataan kysymällä säännöllisesti samat, liiketoiminnalle tärkeät kysymykset ja seuraamalla mainintoja ja lähteitä. Tuloksena on näkyvyysluku, jonka kehitystä seurataan kuukausittain. Mainonnan puolella mittaus hoituu mainoshallinnan konversioseurannalla ja UTM-parametreilla omassa analytiikassa.
- Koskeeko sama muita tekoälyjä, kuten Geminiä ja Copilotia?
- Koskee. Sama sisältötyö parantaa näkyvyyttä kaikissa keskeisissä tekoälypalveluissa, koska ne arvostavat samoja asioita: suoria vastauksia, selkeää rakennetta ja luotettavia lähteitä. Mainonta sen sijaan on toistaiseksi ChatGPT:n oma kanava.
Seuraamme mitä tekoälyhaussa tapahtuu, jotta sinun ei tarvitse
Mediashaken asiantuntijat tunnetaan terävästä näkemyksestä ja jatkuvasta osaamisen kehittämisestä. Olemme julkaisseet tekoälynäkyvyydestä (GEO) 86 LinkedIn-postausta. Kirjoittajina mm. Matti Hirvonen, Noora Kenttämaa ja Sini Räsänen.
Tekoälynäkyvyys: miksi yksi kieli ei enää riitä
Tekoälynäkyvyys karkaa, jos sisältö on vain yhdellä kielellä. Lue, miksi monikielinen sisältö voittaa ja tarkista, puuttuuko sinulta kriittinen kieliversio.
Tekoälynäkyvyys: näin yrityksesi pääsee suosituksi
Miten varmistat, että tekoäly suosittelee juuri teidän yritystänne? Tutustu maksuttomaan koulutukseen ja liity jonotuslistalle – paikkoja rajoitetusti.
Tekoäly ostajan apuna – miten pääset suosikiksi?
Tekoäly vaikuttaa jo 94 % ostajan valinnoista. Oletko mukana heidän suosikeissaan? Tutustu maksuttomaan livekoulutukseen ja liity jonotuslistalle nyt.
ChatGPT-näkyvyys on osa tekoälyhaun osaamistamme. Katso miten kokonaisuus toimii.
Lue lisää →