Tämä artikkeli on yli kaksi vuotta vanha ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa.

Markkinoinnin seuraaminen on yksi onnistuneen markkinoinnin kulmakivistä, ja siten erittäin tärkeä osa meidänkin toimintaamme. Mittaaminen antaa mahdollisuuden tehdä järkeviä päätöksiä, jotka perustuvat faktoihin eivätkä näppituntumaan. Onneksi kävijäseurantaohjelmistot tarjoavat nykyään mahdollisuuden seurata tuloksia euromääräisesti.

Seurantatyökalujen heikoin lenkki on pitkän aikaa ollut se, että kaikki kunnia myynnistä menee sille liikenteen lähteelle, jonka kautta tilaaja on viimeisellä tilaukseen johtaneella käyntikerralla tullut verkkokauppaan. Tosiasiassahan ostoprosessi ei ole yhtä suoraviivainen, sillä usein ostaja käy kaupassa jopa useita kertoja ennen tilausta. Silti kävijäseurantaohjelmistot eivät ole osanneet antaa juurikaan arvoa näille tilausta edeltäville käynneille ja niihin johtaville liikenteen lähteille.

Google Analytics julkaisi eilen odotetun Monikanavaseuranta-ominaisuuden. Sen avulla markkinoinnin tehoa voidaan seurata kattavammin, koska ominaisuus osaa näyttää myös tilausta edeltävien käyntien vaikutukset myyntiin.

Esimerkiksi jos pyörität bannerikampanjaa ja käyttäjä klikkaa mainostasi, katsoo tuotteitasi ja tulee myöhemmin Googlen kautta ostamaan tuotteen, monikanavaseuranta osaa näyttää myös bannerimainonnan osuuden tilauksen aikaansaamisessa. Perinteiset kävijäseurantaohjelmistot antaisivat tässä tapauksessa kaiken kunnian myynnistä Googlelle.

Kannattaa käydä katsomassa monikanavaseurannasta ainakin ”Avustetut tulokset”-raportti, jonka avulla näet kunkin liikenteenlähteen euromääräisen vaikutuksen myyntiin. Löydät monikanavaseurannan Google Analyticsin uudesta käyttöliittymäversiosta klikkaamalla ylhäällä oranssilla pohjalla olevasta valikoista ”Omat tulokset” -> ”Monikanavaiset kanavat”. Ominaisuuden käyttö vaatii luonnollisesti verkkokaupan myynninseurannan käyttöönottoa.

KategoriatAnalytiikka