Kilpailutuksen voitti webinaarien kautta tuttu kumppaniehdokas

Ennen Mediashake yhteistyötä OPR-Financella tehtiin hakusanamainontaa sisäisesti, mutta organisaatiomuutoksen myötä tehtävä ulkoistettiin. OPR-Financen Markkinointipäällikkö, Hanna Stranius, oli aiemmin osallistunut Mediashaken maksuttomiin webinaareihin ja sparrauksiin, joka helpotti kumppanin valintaa. 

‚ÄúTeimme ihan normaalin kilpailutuksen muutamien toimistojen v√§lill√§, mutta toki valintaa helpotti, ett√§ Mediashake jo oli ennest√§√§n tuttu webinaarien kautta. Aloitimme yhteisty√∂n aloituspalaverilla, jossa kartoitettiin nykytilannetta ja sen j√§lkeen p√§√§simme aloittamaan varsinaisen yhteisty√∂n‚ÄĚ, Hanna kertoo.¬†

Mukavaa ja asiantuntevaa yhteydenpitoa

SEM-konsulttimme, Jenni Sirvi√∂, kuvailee yhteisty√∂t√§ v√§litt√∂m√§ksi ja kehuu kuinka asioita vied√§√§n aina hyv√§ss√§ hengess√§ eteenp√§in: ‚ÄúVaikka palaverit ovat oleellisia tiedonjaon kannalta on niiss√§ tosi v√§lit√∂n tunnelma ja samalla vaihdetaan my√∂s muita kuulumisia. Yhteisty√∂ tuntuu todella mukavalta ja palavereihin on aina kiva menn√§‚ÄĚ, Jenni summaa.¬†

Sekä Hanna että Jenni pitävät yhteisiä säännöllisiä tapaamisia todella hyödyllisinä toimivan yhteistyön kannalta. Säännöllisissä palavereissa sparraillaan ideoita ja käsitellään OPR-Financen toimintaan liittyviä muutoksia sekä ajankohtaisia asioita. Koska Jenni on hyvin kartalla toiminnasta, hän voi ehdottaa toimenpiteitä, joiden avulla saadaan hakusanamainonnasta parhaat tulokset. 

‚ÄúYhteisty√∂n parhaina puolina n√§en sen, ett√§ hakusanamainontamme on varmasti osaavissa ja asiantuntevissa k√§siss√§. Voimme my√∂s luottaa siihen, ett√§ apua on aina saatavilla. Mediashakella on usean hengen Google-mainontaan erikoistunut tiimi, joten meid√§n ei tarvitse huolehtia loma-ajoista tai tuurauksista ‚Äď aina l√∂ytyy joku kehen olla tarvittaessa yhteydess√§‚ÄĚ, Hanna toteaa.

‚ÄúYhteisty√∂n parhaina puolina n√§en sen, ett√§ hakusanamainontamme on varmasti osaavissa ja asiantuntevissa k√§siss√§. Voimme my√∂s luottaa siihen, ett√§ apua on aina saatavilla. Mediashakella on usean hengen Google-mainontaan erikoistunut tiimi, joten meid√§n ei tarvitse huolehtia loma-ajoista tai tuurauksista ‚Äď aina l√∂ytyy joku kehen olla tarvittaessa yhteydess√§.‚ÄĚ
Hanna Stranius, Markkinointipäällikkö OPR-Finance

Kehitystyön ansiosta liidien hankinnan kustannus laskenut

Kun yhteistyötä oli jo jonkin verran takana, OPR-Finance julkisti uuden tuotteen. Mediashake suunnitteli uuden tuotteen hakusanamainonnan sekä perusti uuden mainostilin. Tuloskehitystä on pystytty seuraamaan alusta alkaen ja tulokset ovat olleet todella lupaavia.

Mainostilejä kehitetään jatkuvasti, jonka ansiosta konversiohinnat ovat tulleet ajan mittaan alaspäin. Jenni kertookin, että uusien ominaisuuksien testaamisen lisäksi tilirakenteen parhaiden käytäntöjen, automatiikan ja koneoppimisen hyödyntäminen on tuonut parhaat tulokset kilpailulla markkinalla. 

T√§st√§ on hyv√§ jatkaa, kiitos OPR-Finance t√§h√§nastisesta yhteisty√∂st√§! ūü§Ě

Yhteistyöstä vastaa
Jenni Sirviö, SEM Consultant, , 045 7874 7233

Haluatko keskustella yhteisty√∂st√§ ūüĎá

Jätä yhteydenottopyyntö ja asiantuntijamme ovat sinuun yhteydessä.

Jätä yhteydenottopyyntö