Digimarkkinointitekeminen oli aluksi lapsen kengissä

Ennen Mediashaken yhteistyön alkua FH Invest oli tehnyt hyvin kevyitä markkinointitoimenpiteitä. Markkinointi ei perustunut pitkäjänteiseen suunnitelmaan eikä se ollut systemaattista.

Ajatus asian korjaamisesta oli ollut mielessä jo jonkin aikaa FH Investin myyntijohtajalla Catarina Heleniuksella: “Mediashake otti meihin yhteyttä juuri oikeaan aikaan some-mainontaan liittyen. Mediashakesta jäi vakuuttava kuva heti ensikohtaamisesta lähtien, joten oli helppo lähteä yhteistyöhön.”

Proaktiivinen ote välittyy selkeänä yhteistyönä

LinkedInin ja Metan mainoskanaviin keskittyvä yhteistyö on jatkunut tätä kirjoittaessa jo yli vuoden verran. Mediashake on tuonut aiempaa paremman suunnitelmallisuuden, mittaamisen ja jatkuvan kehittämisen FH Investin markkinointiin.

“Erityisesti arvostan proaktiivista otetta yhteistyössä. Meidän ei tarvitse olla seuraavia toimenpiteitä ehdottava osapuoli, vaan asiantuntija antaa aktiivisesti kehitysehdotuksia, jotka yhteistuumin viedään käytäntöön. Asiantuntijat osaavat myös avoimesti kertoa siitä, jos jokin ei ole toiminut hyvin”, kertaa Helenius sujuvaa yhteistyötä Mediashaken kanssa.

Mainonta on toiminut todella hyvin ja tavoitamme juuri oikeita ihmisiä. Olen ollut myös erittäin tyytyväinen siihen, miltä mainokset ovat näyttäneet.
Catarina Helenius, Myyntijohtaja FH Invest

Säännöllinen seuranta ja kehittämistyö kantavat hedelmää

Mediashaken asiantuntija ja FH Invest keskustelevat kerran kuukaudessa yhteistyön päälinjoista sekä seuraavista toimenpiteistä. Kohderyhmän säännöllinen tavoittaminen mielenkiintoisilla mainossisällöillä ja -viesteillä on kasvattanut yrityksen tunnettuutta.

“Mainonta on toiminut todella hyvin ja tavoitamme juuri oikeita ihmisiä. Olen ollut myös erittäin tyytyväinen siihen, miltä mainokset ovat näyttäneet”, Catarina Helenius kehuu monipuolista otetta some-mainonnan yhteistyössä.

Haluatko keskustella digimainonnan yhteistyöstä?

Autamme yritystäsi kasvamaan digimarkkinoinnin avulla – laadulla ja tyytyväisyystakuulla. Jos haluat keskustella yhteistyöstä kanssamme, jätä yhteydenottopyyntö ja olemme sinuun yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Keskustellaan digimainonnan mahdollisuuksista!