Konversiopisteet kuriin: nosta konversioprosenttia
📈 Verkkosivujen konversioprosentti ylös lisäämällä konversiopisteitä?
Viime vuosina yritysten verkkosivuilla olevien chatbottien, lomakkeiden, hyppivien ikkunoiden ja muiden kilkuttimien määrä on oman tuntumani mukaan kasvanut.
Lisäämällä sivuille erilaisia tapoja konvertoitua pyritään yleensä saavuttamaan parempi konversioprosentti.
Monesti tämä tavoite jää kuitenkin saavuttamatta, koska 👇
🧐Tutkimusten (linkit kommenteissa) mukaan ihmiset ostavat todennäköisemmin kun heille tarjotaan rajattu määrä vaihtoehtoja. Jos vaihtoehtoja on liikaa, voi valinta jäädä kokonaan tekemättä. Sama periaate pätee myös konversiopisteisiin.
🤯Mitä enemmän vaihtoehtoja on, sitä enemmän ne vievät huomiota toisiltaan ja vaativat käyttäjältä aivokapasiteettia käsittelyyn. Lopulta yksittäinen toimintakehote saa vähemmän huomiota ja käyttökokemus on muutenkin huono.
Yleisesti ottaen kaikista parhaan tuloksen saat, kun päätät sivulle yhden konversiopisteen, johon ohjaat kävijää systemaattisesti. Tämä pätee etenkin laskeutumissivuihin, joille ohjataan kävijöitä tietyllä ja samalla odotuksella esimerkiksi mainonnan keinoin.
Lue myös
ChatGPT-mainonta: yksinkertainen, ei helppo
ChatGPT-mainonta on yksinkertaisempaa kuin Google Ads – mutta ei helppoa. Tiedätkö, miten erotut, kohdennat oikein ja mittaat tulokset? Lue vinkit.
Tekoälykehitys nyt: mielenkiintoista vai ylihypetettyä?
Tekoälykehitys puhuttaa – ollaanko oikeasti jonkin suuren äärellä vai vain kehityksen kyydissä? Lue tiivis näkemys ja pysähdy miettimään omaa kantaasi.
ChatGPT-mainonta: markkinointipäättäjän pikaopas
Haluatko ymmärtää, mitä ChatGPT-mainonta tarkoittaa käytännössä? Maksuton webinaari ti 22.9. klo 9–10 ilman myyntipuhetta – varaa paikkasi nyt.