Digimarkkinointi: 5 kovaa oppia markkinointipäättäjälle
👉 5 asiaa, jotka olen oppinut 5 vuoden aikana digimarkkinoinnista.
Viisi vuotta täynnä Mediashakella! Keltanokkana taloon astelleena digimarkkinointi oli vielä hieman vieras käsite – ja tässä sitä nyt ollaan, satoja, jopa tuhansia mainoksia myöhemmin. Vuosien varrella on tullut opittua, ja usein myös kantapään kautta, yhtä sun toista. Nämä viisi oivallusta ovat muovanneet tapaani ajatella ja tehdä digimarkkinointia:
1. Zero-click on uusi normi.
Urani alussa tähdättiin klikkeihin ja konversioihin – nyt sisältö täytyy kiteyttää suoraan fiidiin. Etenkin B2B-puolella yleisö ei aina halua klikata sokeana katsomaan uutta opasta, vaan arvoa on luotava jo ensisilmäykselle.
2. Ihmiset haluavat nähdä ihmisiä.
Aina kun mahdollista, käytä kasvokuvia. Ihmiset reagoivat luontaisesti toisiin ihmisiin, ja hanakammin tekstiä täynnä oleviin bannereihin. Tässä osasyy esimerkiksi myös siihen, miksi UGC-sisältö on raketoinut viime vuosina.
3. Tunne asiakkaasi.
Riittävä kohderyhmätieto ei ole "25–45-vuotiaat miehet ja naiset". Katsojaa täytyy ymmärtää syvemmällä tasolla. Mitkä ovat asiakkaan kipupisteet ja minkälaista heidän arkensa on? On oltava sekä ongelman tiedostaja että sen ratkaisija.
4. Testaaminen on välttämättömyys.
En ole ennustaja enkä omista kristallipalloa – eikä tarvitsekaan olla. Aina paras mainos ei ole se, johon itse uskoo eniten. Siksi pitkäjänteinen testaaminen erilaisine mainoskulmineen on elintärkeää.
5. Mainonta ei ole nopea sprintti.
Mainonnassa on harvoin tarjolla pikavoittoja. Se miten somemainonta toimii juuri tietylle yritykselle, ei selviä yhdessä yössä, vaan vaatii testaamista ja aikaa oppia yleisön käyttäytymisestä.
Jatketaan uuden oppimista tulevaisuudessakin!
Lue myös
ChatGPT-mainokset: uusi kanava markkinointiin
ChatGPT-mainokset ovat Suomessa nyt totta. Ymmärrä uudet pelisäännöt ja nappaa etulyöntiasema – lue blogi tai ilmoittaudu webinaariin, linkit kommenteissa.
Zero click -markkinointi: tärkein ei ole klikki
Zero click -markkinointi haastaa klikkimittarit. Haluatko jäädä paremmin mieleen ja mitata vaikutusta oikein? Lue, miten muutat ajattelutavan.
AI Act ja artikla 50: mitä markkinoijan on pakko tietää
AI Act muuttaa digimarkkinointia. Ymmärrä, mitä artikla 50 vaatii ja miten sisältösi pitää merkitä – tarkista listamme ja varmista, että et riko sääntöjä.