Tämä artikkeli on yli kaksi vuotta vanha ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa.

Juttelin ennen juhannusta Villi Hurtta -nimistä verkkokauppaa pyörittävän nuoren yrittäjän kanssa. Hän oli ostanut tonnin markkinointikampanjan, joka olikin menestyksen sijaan painajainen.

Haluan jakaa tämän tarinan kanssasi sen takia, että A) mahdollisimman moni välttyisi tällaiselta ja B) Villi Hurtta saisi rahansa takaisin. 1000 euroa on iso summa etenkin yritystoiminnan alkuvaiheessa. En kirjoita juttua siksi, että rakastaisin heittää lokaa kenenkään niskaan, vaan siksi, että en voi sietää tällä alalla olevia yrittäjiä, jotka käyttävät asiakkaiden tietämättömyyttä röyhkeästi hyväkseen.

Mutta takaisin tarinaan. Kampanjan myi puhelimessa Villi Hurtalle ADSite-niminen mainostoimisto, jolla on varsin nasevasti slogan ”Suomen reiluin mainostoimisto”.

Kampanjan ideana oli, että Villi Hurttaa mainostetaan eri markkinointikanavissa, joihin kuului muun muassa Google ja Facebook. Tarkasti ei kerrottu, missä markkinointia tehdään, eikä mainoksia koskaan laitettu näytille. Markkinointipalvelussa oli mielenkiintoinen takuu: jos 30 päivän sisällä ei saada Facebook-sivulle 1000 uutta tykkääjää, kampanja ei maksa mitään. Reilua, eikö vain?

Heti kampanjan alettua tykkääjiä alkoi pikkuhiljaa ropista Facebook-sivulle. Tilastot näyttivät kuitenkin tykkääjien olevan peräisin muun muassa Intiasta ja Espanjasta, muttei lainkaan Suomesta. Villi Hurtan yrittäjä lähetti mailia ADsitelle ja sieltä loruiltiin, että ensin testataan vähän laajemmalla kohderyhmällä ja vasta viikon jälkeen aletaan tekemään kohdistuksia. Mutta miksi mainostaa ulkomailla? Varsinaista bullshittiä!

Ulkomaalaisia tykkääjiä

Tykkääjämäärä nousikin nopeasti 880 kappaleeseen. Näytti kuitenkin siltä, ettei tuhannen tykkääjän raja tule täyteen, koska vielä 20.6. tykkääjiä oli juurikin tuo 880 kappaletta. Koska takuun oli määrä umpeutua 21.6., näytti vahvasti siltä, että rahat ovat tulossa takaisin.
Tykkääjien määrän kasvuJuhannusaattona kuitenkin tapahtui ihmeitä: kuin juhannustaikojen siivittämänä Villi Hurtan tykkääjämäärä kasvoi tuhanteen viiteensataan. Varsinkin hämmentävää on se, että uudet tykkääjät tulivat rakkaasta itänaapuristamme Venäjältä. Villi Hurtta ei tee globaalia bisnestä.

1000 tykkääjän tavoite siis saavutettiin. Mutta miten?

Netti on pullollaan yrityksiä, jotka myyvät tykkääjiä, Twitter-seuraajia, Youtube-katselukertoja ja niin edelleen. 50 taalan hintaan saa helposti 1000 uutta tykkääjää 24 tunnissa. Näin luvataan, mutta täytyy samaan hengenvetoon odeta, etten ole ikinä kokeillut palveluiden toimivuutta.

Tykkääjien ostaminen
Ulkomaiset palvelut myyvät tykkääjiä.

Eräs toinenkin yrittäjä otti minuun sattumalta yhteyttä viime viikolla ja hänellekin oli tullut kyseisen yrityksen kautta tilatun kampajan myötä iso määrä ulkomaalaisia tykkääjiä kerralla, jotka hän nyt haluaisi pois. 1000 tykkääjän raja ei tullut täyteen, mutta rahojen takaisin saamisen kanssa on ongelmia.

Mitä tästä tarinasta voidaan oppia? Vaikka takuu saattaa tuntua reilulta, sellaista voi markkinoinnissa harvemmin antaa. Vaikka tuhannen tykkääjän saaminen tuhannella eurolla ei ole mikään mahdoton tavoite (monilla kohderyhmillä aika helppo saavuttaa), kannattaa muistaa että liian hyvältä kuulostava takuu sisältää usein jonkinlaista vilunkipeliä. Sama pätee esimerkiksi siihen, jos myyjä lupaa jonkin tietyn sijoituksen Googlessa.

Ennen kuin ostat markkinointikampanjan:

  • varmista missä mainokset pyörivät ja pyydä niitä näytille
  • tarkista paljonko kampanjan kokonaishinnasta menee oikeasti mainontaan
  • selvitä millaisia tilastoja voit saada mainonnasta kampanjan aikana ja sen jälkeen

En väitä, että tapauksessa olisi tapahtunut jotain laitonta. Sinä saat itse arvioida, onko tarinan käytös reilua, hyvien tapojen mukaista vai peräti huijausta. Faktat jutussa perustuvat Villi Hurtan kanssa käytyihin keskusteluihin.

Koska olen reilu, annan ADSitelle täyden vapauden kirjoittaa vastineen tänne blogiin siitä, miten kampanja tehtiin. Sähköpostia odotellessa. 🙂

Onko sinulla huonoja kokemuksia markkinointi- tai mainostoimistoista? Oletko kohdannut epärehellistä toimintaa? Kirjoita kommentti!

35 kommenttia on “1000 intialaisen ja venäläisen tykkääjän takuu”

  1. Kirsi

    Todellakin tuttu tarina. Me myös ostimme samaiselta toimistolta saman kampanjan, jolla hankitaan tykkääjiä facebook sivuille ja näiden asiakkaiden luvataan olevan potentiaalisia asiakkaita. Ja tulokset vastaavat täysin em. kirjoituksessa olevan yrittäjän tuloksia. Miten suomessa toimivan verkkokaupan potentiaaliset asiakkaat voivat olla pääosin venäjältä tai intiasta? Mainoskampanjasta ei tässä yhteydessä kyllä voida puhua ollenkaan. Tykkääjien ostamisesta kyllä. Jatkossa olemme huomattavasti tarkempia siinä mitä ostamme ja keneltä. Voin 100% varmuudella voin todeta, että puhelinmyynnin kautta emme osta enää mitään markkinointiin liittyvää.

  2. Johannes

    Onneksi satuin lukemaan tämän kirjoituksen. Takuu ja kampanjan toteutuminen muutenkin kuulosti liian hämärältä, että olin jo oikeastaan päättänyt toteuttaa kampanjat muita reittejä pitkin. Nyt sille tuli viimeinenkin varmistus. Odotan jo uutta soittoa kyseiseltä firmalta, on ilo päästä kyselemään hiukan enemmän täsmentäviä kysymyksiä ;D

  3. Henri

    Samaan koukkuun menty ja rahoja ei saatu koskaan takaisin!

  4. Timo

    Kun aloitin yrittämisen -98, ensimmäinen toimenpide vähärahaisena oli Postin ykkösosoitteeton. Kun panosti 1500mk, tilauksia tuli 10.000-20.000mk. Nyt kokeilimme uudelleen sanomaamme ja panostus n. 500e ja tästä liikevaihto n. 5000e. Edelleenkin väitän, että kaikesta mediakentästä osoitteeton suora on halvin ja tuottoisin edellyttäen, että sanoma kunnossa. Yritykselläni on verkkokauppa ja päivittäinen kävijämäärä n. 1000. Vuosiliikevaihto n. 1milj eur. Panostus googleen mittava. Osoitteeton kampanjamme oli kohdistettu hyvin suppealle alueelle ja siksi luotimme Postin kanavaan.

    Kokeilin myös Facebook mainostamista ja silloin törmäsin tähän rajojen ulkopuoliseen tykkäämiseen. Tosin verkkokauppamme on koko Euroopan laajuinen, mutta emme mekään tee Meksikolaisella tykkääjällä mitään. Mikäli haluaa facebook tykkääjiä, kannattaa luoda omat sivut ja tilata facebookilta 8,00 Eur/pvä tykkääjiä. Pääsimme nopeasti vajaaseen 400 tykkääjään. Niiden tehosta bisnekseemme on kuitenkin kyseenalaista. Facebook ei ole mielestäni tehokas mainosväylänä, juorujen levittäjänä kyllä.

    1. Matti Hirvonen

      Uskallan olla eri mieltä siitä, että useissa tapauksissa osoiteeton suoraposti olisi tuottavin mainoskanava. Toki joissakin tapauksissa niin voi olla. Facebook ei missään nimessä ole tehoton mainosväylä – monelle verkkokaupalle se on itseasiassa huomattavasti tehokkaampi kanava kuin Google. On toki toimialoja, joilla Facebook-markkinointi ei toimi . Facebook-markkinoinnissa ei tietenkään pitäisi keskittyä vain tykkääjien määrään, vaan enemmänkin siihen, että miten ja kenelle Facebookissa viestitään.

  5. Kasperi

    Mutta miksi käyttää välikäsiä? Jos ja kun online-näkyvyyttä haluaa, niin mainostaminen sekä Facebookin että Googlen AdWords:in kautta ei sen kummempia IT-taitoja tahi aikaa vaadi.

    1. Matti Hirvonen

      Yleensäkin siksi, jos itsellä ei ole aikaa eikä osaamista. Suurimmalla osalla yrittäjistä ei kumpaakaan ole, eikä tarvitsekaan olla. Sinulla on ehkä hieman erilainen käsitys Facebook-markkinoinnin ja Adwordsin käytännön tekemisestä, jos olet sitä mieltä, että ne eivät vaadi aikaa tahi minkäänlaista kummoista osaamista. Voin sanoa, että kyllä kun asioita tehdään kunnolla, niihin menee aikaa. Oli kyse sitten nettimarkkinoinnista tai mistä tahansa muusta asiasta. Kuka tahansa voi toki pyöräyttää muutaman hassun Facebook-mainoksen tai Adwords-kampanjan pihalle vartissa, mutta jotta homma saadaan oikeasti tuottamaan, tarvitaan vähän enemmän paneutumista ja kokemusta. Joskus toki pikaisesti pihalle puskettu kampanjakin voi toimia tuurilla.

  6. Kasperi

    Aikaa löytyy aina, aivan keneltä vain. Kummankin väylän (Adwords, FB) pystyyn pistäminen kestää maksimissaan sen vartin. Molemmissa on ohjattu opastus alusta asti. Uusia asioita ei pidä pelätä.

    Mihin enemmän itse aikaa menee, on panostus-tuotto suhteen puntarointi. Tämä tosin pitäisi muutenkin tehdä ostaessa kyseisiä hämäriä palveluita, joiden liiketoimintamalli on tuomittu kuolemaan seuraavan 10 vuoden sisällä, jollei jopa nopeammin, kun online-ympäristö muuttuu tutummaksi ihmisille. Juuri nyt kyseiset palvelut ratsastavat täysin ja ainoastaan ihmisten tietämättömyydellä, sillä minkäänlaista arvontuottoa he eivät itse luo koko prosessissa.

    J.K. Ensimmäinen hetki, milloin hälytyskellojen pitäisi soida online- ja erityisesti Facebook-mainostamisessa on ”tykkäysten” myynti. Jokainen toki ymmärtää, että aidon henkilön ”tykkäys” on mielijohteista, eikä mikään yritys voi perustaa liiketoimintamalliaan tällaisen, sattumanvaraisen tapahtuman, pohjalle.

    Facebook itse myy mainostilaa joko mainoksen näyttökertoina tai sen klikkauskertoina ja molempia voi säätää tapahtuvan sen verran, kuin omalle budjetille sopii. Nettikaupan tapauksessa on oleellista laskea sivuston konversioprosentti (vierailija->asiakas), jotta voi maksaa mainoksista oikeassa suhteessa omiin tuottoihin.

    1. Matti Hirvonen

      Kiitos mielipiteestäsi Kasperi. Taisinkin vastata suunnilleen samoihin asioihin aiemmassa kommentissani.

  7. Jyri Suhonen

    Loistava artikkeli. Taas oppi uutta. Iso kiitos!

  8. Pirjo Bister

    Hei!
    Tämä samainen Tamperelainen ADsite Oy huijasi myös meitä vastaavanlaisella kampanjalla (puhelinsoitto ja suuret lupaukset 5.7.2013) kuin 1000 tykkääjää kuukaudessa, mutta me saimme lupauksen että saamme 20 000 kävijää verkkosivuillemme kuukauden aikana, muuten saamme rahat takaisin. Haistoimme kuitenkin palaneen käryä koska laittoivatkin vahingossa tuon tykkäysjärjestelmän päälle maksettuamme ennakkoon 1240€. Samana päivänä alkoi ropisemaan tykkääjiä meidän facebook -sivuille arabialaisia, argentiinalaisia ym. ulkomaalaisia. Ei ainoatsakaan suomalaista! Ilmoitin siitä heti heille, ja sen jälkeen ei tapahtunut mitään, ei kävijöitä, ei tykkääjiä.
    Purimme sopimuksen 7 päivän sisällä ja syy oli että epäilemme heidän käyttävän jonkinlaista epärehellistä järjestelmää ”kävijöiden” saamiseksi sivuille. Emme ole saanet rahoja takaisin. Laitan asian eteenpäin. Mielestäni tästä kannattaisi tehdä isompi juttu koska näitä ”huijattuja” yrittäjiä on varmasti kymmeniä, ellei satoja. Etsimme ennen sopimuksen tekoa tietoja tästä yrityksestä mutta kaikki tieto mitä löysimme oli ”valonkestävää”.
    Teen kuluttajavirastoon tästä ilmoituksen mutta olisi hyvä jos tästä varotettaisiin esim. iltasanomissa tai vs.
    Vastatoimiin on ryhdyttävä!

  9. Jenna

    Heips!

    Minulle soitettiin tänään Uuden Suomen toimituksesta.
    Kysyivät tietoja ja taustaa tätä ostamaani ADsiten mainoskampanjaa koskien. Toivottavasti osaavat tehdä yhtä nasevan jutun kuin tämä Matin kirjoittama blogijuttu on.

    Eihän tässä ole enää mitään järkeä, että kyseinen firmaa saa myydä ”reilua” markkinointicocktailiaan eteenpäin muille asiasta tietämättömille yrittäjille ja yrityksille.
    Toivotaan, että saadaan ADsite vastaamaan teoistaan!

  10. THT

    Vaikka en yrittäjä enää olekaan, niin tämä on samanlaista kuin kaikenlaiset luettelokauppiaat. Ideahan on täysin sama, eli mitä saat todellisuudessa ”sontaa”. Voihan joku noista kostua tiedä häntä. Itse muistan, että soittajia riitti, mutta kun jossain vaiheessa lopetti tuntemattomiin puheiluihin vastaamisen niin sekin auttoi.

    Ei ole nyt tarkoitus suoraan, mutta jotenkin tämä vaikuttaa samanlaiselta kuin (Directan) touhu. Suurin osa yrittäjistä on pieniä, eikä suurimmalla osaa ole tietämystä miten tämä mainostaminen tapahtuu. Siinä on kaikenlaisten huijareiden myydä ihmisille ihan mitä tahansa. Oikein ottaa pannuun, kun tällaisia on. Aina niitä vaan tuntuu syntyvän uusia.

    Tämä on kyllä todella härski esimerkki, miten yrittäjiä huijataan. Summat eivät ole välttämättä suuria, joten taitaa suurin osa vain kärsiä vahingot hiljaa. Tällaiset pitäisi heti vain julkistaa, että muut osaavat varoa!

  11. Mari Luukkainen

    50 dollariahan on ihan liikaa! Fiverristä saa ostettua intialaisia tykkääjiä 5 dollaria / 1000 tykkääjää. Linkkasin pari tuonne omaan avautumiseeni tästä samasta keissistä: http://www.silverserper.fi/2013/07/tapaus-mainostoimisto-adsite-ja-intiasta-ostetut-facebook-tykkaykset/

    Sieltä voi ihan itse käydä kuka tahansa luottokortin omistava ostamassa ne 1000 intialaista feikkiprofiilia tykkäämään suomalaisesta verkkokaupastaan. Eikä tarvitse maksaa yhdellekään mainostoimistolle seksikkäästi paketoidusta markkinointicocktailista ns. brändäyskatetta.

    Eri asia sitten on kannattaako tuo. Google suhtautuu jo niin huonosti intian, Kiinan ja Venäjän tyyppisistä ”spämmimaista” ostettuun liikenteeseen ja linkkeihin, että tulee vielä se kaunis päivä kun myös Facebook alkaa reagoida tällaiseen toimintaan. Siinä vaiheessa täytyy markkinointicocktailiksi paketoida joku innovatiivisempi kusetus. Kenties Intia-tykkääjien hankkiminen asiakkaan kilpailijan Facebook-sivulle sen poistamisen toivossa? 😉

    1. Matti Hirvonen

      Niinpäs onkin, tämähän parantaa vielä hieman lisää jo ennestään ”kohtalaisia” Markkinointicoctailin katteita. 🙂

  12. kerppo

    Pitäisi ainakin hälytyskellot soida ton ADSiten sivujen kanssa. Referenssit on, että kylän baarille on väännetty sivut ja kenekään vastuuhenkilön nimeä ei mainita missään. Miksi kukaan yleensäkään haluaa 1000 fb tykkäystä? Mitä niistä koostuu?

    1. Matti Hirvonen

      Aiemmin sivuilla on kyllä ollut henkilökunnan nimet ja puhelinnumero. Ne ovat mystisesti hävinneet, mikähän lie syy. 🙂 Archive.org paljastaa, että vielä toukokuussa oli henkilöstön nimet esillä http://web.archive.org/web/20120924032951/http://www.adsite.fi/yhteystiedot.html

      Kannattaa muistaa ettei ADSite suinkaan ole myynyt yrittäjille tuhatta tykkääjää. On myyty markkinointipalvelua, jossa mainostetaan yritystä eri kanavissa potentiaalisille asiakkaille. Tämän markkinointipalvelun ”tulostakuuna” on ollut 1000 tykkääjää. Joka sinäällään voisi ehkä joskus ollakin jonkin sortin mittari tuloksille.

  13. Vili

    Miksi mainostaa ulkomailla? Minulla villihurtta.com näkyi oletuksena lontooksi, kalevalaksi kieli piti vaihtaa lippupainikkeesta. Terms-sivulla kerrotaan shipping costs in dollars. Sen jälkeen kerrotaan, että Postal parcel abroad (Priority) The estimated delivery times are: to the Nordic countries 2-5 working days , to elsewhere in Europe 3-7 working days, to Other Countries 6-14 working days. Osa myytävistä tuotteista näyttää olevan kiinalaistukkureilta saatavaa dollarin tai parin krääsäkorua. Ain’t that global?

    1. Matti Hirvonen

      Vili, sinä sivuutat koko jutun pointin ja keskityt lillukanvarsiin. Tässä ei ole mainostettu mitään, vaikka niin on luvattu. Tykkääjien ostamisella ja mainonnalla ei juurikaan ole yhteistä.

    2. Jenna

      Kiitos Vili. On hyvä kun olet noinkin perillä asioista.
      Hyvähän se on saapastella tänne ja alkaa mollaamaan toisten verkkokauppoja ja tuotteita jotka ei tähän aiheeseen edes kuulu!

      Verkkokaupan käänsin englanninkieliseksi vasta tämän episodin jälkeen, sillä ei ole mitään tekemistä tämän ADsiten jupakan kanssa.
      Minulle tuli nimittäin yksi yhteydenotto Englannista jossa eräs henkilö halusi minulta muotokuvia. Tämän takia ajattelin tehdä kaupasta myös englanninkielisen version, jos vaikka sattuisin saamaan lisää yhteydenottoja ja asiakkaita esim. Englannista.

  14. Mari Luukkainen

    Tässä vielä pari linkkiä Facebookin kannasta asiaan spekulaation tueksi:

    https://www.facebook.com/help/281084665319172
    https://www.facebook.com/help/www/348805468517220

    Facebookin kanta on siis se, että mikäli he havaitsevat ADSiten liiketoiminnan kaltaista spämmäystä, voidaan Facebook-sivulle asettaa rajoitteita. Käytännössä spämmitykkäysten takia asetettava rajoite olisi tykkää-napin poistaminen. Saavutus kai sekin? 😉

    1. Matti Hirvonen

      Kiitos linkeistä. Lähteeköhän unlike-nappi samalla? 😉

    2. Kirsi

      Voisikohan tykkääjien ostamisella olla jotain tekemistä sen kanssa, että nyt sivuilla ei enää näy koko tykkääjiä ollenkaan vaikka niitä siitä on reilu 600? Olisiko Facebook laittanut jonkin rajoituksen päälle? Eli olen juurikin Adsitelta sinne ”saanut” reilu 300 tykkääjää, joita en nyt mitenkään saa sieltä enää pois. Harmittaa, kun itse olin hankkinut sinne yli 300 oikeaa asiakas tykkääjää, joita en enää sivuni kautta näe 🙁

  15. Heikki Aalto

    Ei kai sitä marssita autokauppaankaan ja sanota että halutaan auto budjetilla 10.000€, ja sitten ihmetellä että miksei sieltä tullutkaan Panameraa vaan Cee’d? Pointti lähinnä että kai sitä nyt pitää olla tarkempi siinä mitä haluaa, etenkin kun sitä toimintaa ulkomaille nyt oikeasti harjoittaa (olkoon sitten kuinka olematonta kotimaanmyyntiin verrattuna tahansa).

    Hienosti on kyllä vedetty feikkiprofiileista ylihintaa (ja Fiverristä varmaan ulkoistettu ettei ole tarvinnut itse edes tehdä, ei toki vitosella maksa vaivaakaan). Kyllähän noita feikkitykkäyksiä voi hyödykseenkin käyttää, kun ei niitä tavallisille käyttäjille näytetä – linssiinviilaamista toki, mutta mikäpä mainonta ei olisi ainakin jossain määrin.

  16. Jarmo

    ADsite Oy:n etusivulla oleva case esimerkki: Rongrafi herätti myös huvitusta. Varmasti toimitusjohtaja Veikka Joki-Erkkilän oma vaimo osaa olla objektiivinen kehuessaan miehensä työtä.
    ”-Kiitos loistavasta palvelusta. Sivut valmistuivat nopeammin kuin odotin ja sain uudet käyntikortit pöydälleni kahdessa päivässä tilauksesta. Uusilta nettisivuiltani tulee viikottain tarjouspyyntöjä ja keikkakalenteri on buukattu täyteen koko kesäksi. Loistavaa Kevään jatkoa teille!”

    ADsite oli myös poistanut kaikki kommentit yrityksen facebook sivulta joissa oli linkattuna Uusi Suomi-lehden juttu. Nyt ilmeisesti tapahtunutta yritetään lakaista maton alle!

  17. Seppo

    Mainostoimisto Adsiten hallituksen varajäsen, Krisse Kristian Haapaniemi, omistaa myös mm. Enicta -nimisen yrityshakemiston.

  18. Pete

    Sain itse puhelimitse tarjouksen jonka pyysin samalla myös sähköpostiini.
    En kuitenkaan lähtenyt tähän kampanjaan mukaan vaikka mieli teki, koska tiesin että luvattua 1000 tykkääjää ei saa edes ostamalla sivuilleni, koska sopimusehdoissa on selkeästi mainittu että kampanja voidaan kohdistaa halutulla tavalla, esimerkiksi vain suomea koskevaksi.

    Samalla taustoitin, kuten yleensäkin tarjoavan yrityksen taustoja.
    Taloussanomien sivuilta saa yrityksen tietoja jonkin verran tietoon.
    Esim. yrityksen liikevaihto on sellainen, että en lähtisi mukaan vaikka tarjoaisi mitä.
    2008: 24 000
    2009: 40 000
    2010: Ei ilmoitettuja tietoja
    2011: 5 000
    2012: ei ilmoitettuja tietoja

    Ihmettelen miksi ei löydy vuosille 2010 ja 2012 tietoja kun Osakeyhtiölaki kuitenkin velvoittaa tietojen luovutusta.
    Näitä tietoja ei saanut edes asiakastiedosta.

    Tuollaisilla liikevaihdoilla ei kyllä kata yrityksen kuluja.
    Ilmoitettujen liikevaihtojen ja liikevoittojen mukaan 5 vuoden yhteenlaskettu liikevaihto 69 000 ja tulos 5 vuodelta yhteensä 38 000.

    Palatakseni saamiini sopimusehtoihin.
    Lainaan tähän palvelun sisällön, jota sopimuksessa tarjotaan:
    ”Mainoskampanja kohdistettuna yrityksen Facebook-sivulle.
    Mainoskampanja pitää sisällään ostettua mainostilaa ADsiten valitsemista
    mainoskanavista. Kampanjan tavoite on saada mahdollisimman monta uutta tykkääjää
    yrityksen Facebook-sivulle.
    Takuu: yrityksen Facebook-sivulle saadaan vähintään 1000 uutta tykkääjää kampanjan
    ensimmäisen 30 päivän aikana. Mikäli uusien tykkääjien lukumäärä jää alle 1000
    kappaleeseen, on asiakas oikeutettu rahojen palautukseen.”

    Olisi mielenkiintoista tietää mitä ostettua mainostilaa Adsite käyttää.
    Itse en pidä fb tykkäyksien ostamista ostettuna mainostilana.

    Samoin minua pyydettiin toimittamaan materiaalia mainoksen tekoa varten… jota ei tosiaan tarvita fb tykkäyksien ostamisessa.

    Palvelu siis pitäisi sisältää muutakin kuin takuun 1000 tykkäykselle, eli konkreettista mainostamista.

    Onneksi en tähän lähtenyt mukaan ja epäilykseni osui oikeaan kun nyt jälkiviisaana teidänkin blogeja ja kommentteja lueskelen.

  19. Ex-työntekijä

    En ole asiakas, mutta entinen työntekijä viime syksyltä tästä firmasta. Tämä kyseinen tuote lienee tullut sen jälkeen, itse en tälläisestä ole koskaan kuullut ja puhtaalla omallatunnolla tein töitä. Irtisanouduin lokakuussa mm. maksamattomien palkkojen takia ja niitä venailen toistaiseksi, palkkaturvasta haettu kaikki. Kyseinen firma nostaa kyllä niskakarvat pystyyn.

  20. Laura Lipponen

    Tosiaankin, tahdon että kaikki yrittäjät varmasti ymmärtävät nimenomaan markkinointikampanjan takistuslistasi kohdan kolme: ”selvitä millaisia tilastoja voit saada mainonnasta kampanjan aikana ja sen jälkeen”. Erityisesti pienyrittäjälle nämä tilastotiedot ovat kultaakin kalliimpia, sillä niiden avulla saa tärkeää tietoa omasta kohderyhmästään, ja pystyy jatkamaan itse markkinointia paremmin. Mielestäni kun markkinointi kuuluu pienyrittäjän arkipäivään todella vahvasti 😉 (ps. Jari Parantainen rokkaa)

  21. Jukka

    Hei,
    19.7.2013 päätin omalta osaltani neuvottelut Adsiten tarjoamasta kampanjasta kieltäytymiseen.
    Tarjous oli ensin facebook tykkääjiä, ja kun totesin että ne eivät tuo myyntikatetta nettikauppaani niin vaihtui lupaus nettikaupan kävijämäärään. Kävijä määräksi luvattiin 20000 / kk ja hinnaksi 1000 euroa + ALV 6 kk:n jaksolle (166/kk + alv). 1kk:n koeaika, jonka jälkeen mahdollisuus rahat takaisin, ellei asetettua kävijämäärää oltu saavutettu. Mainoskanaviksi mainittiin google, facebook ja bannerimainokset (missä, ei selvinnyt)
    Kieltäydyin koska:
    – yrityksen liikevaihtotiedot olivat epämääräiset
    – tarjous kuullosti liian hyvältä ollakseen totta
    – referenssien puhelinnumeroita ja nimiä ei ollut pyynnöstä huolimatta saatavissa.
    – en ymmärtänyt miten he voisivat ansaita tililläni rahaa näillä ehdoilla Googlen ollessa kuitenkin palvelun päätarjoaja. Heidän mukaansa googlen heille antama hinnoittelu on olennaisesti halvempi kuin tavalliselle tallaajalle. Olen tutustunut Googlen hinnoittelumalliin enkä ymmärtänyt tätä väitettä.

  22. Juhani

    Markkinointicocktail-palvelun kuvaus sekä tarpeemme mainosmateriaalien tuottamista varten.

    Toteutamme kuuden kuukauden mittaisen mainoskampanjan yrityksenne Facebook-sivulle kohdennettuna, rahat takaisin-takuulla. Tarvittaessa myös luomme yrityksellenne houkuttelevan Facebooksivun.

    Mainoscocktail on nimensä mukaisesti yhdistelmä kolmea eri mainoskanavaa:
    – Facebook-mainokset
    – Google Adwords-mainokset
    – Affiliate-verkoston bannerimainokset

    Käyttämällä kaikkia kanavia, löydämme parhaan ROI-arvon(Return Of Invest) tuottavat mainoskanavat nopeasti.

    Palvelu sisältää teille myös tulostakuun eli jos emme onnistu saavuttamaan 1000 uutta tykkääjää ensimmäisen 30 päivän aikana
    palvelun aloittamisesta olette oikeutettu saamaan kaikki rahanne takaisin jotka olette sijoittanut palveluun.

    Palvelun hinta teille 1000€+alv(norm.1500€+alv)

    Tarvitsemme teiltä seuraavat tiedot Facebook-kampanjaa varten:
    – Yrityksen logo kuvamuodossa
    – Tuotekuvat kolmesta suosituimmasta tuotteesta/palvelusta
    – 5kpl mainoslausetta (esim. ”suomen suosituimmat hiustenpidennykset verkosta”). Pituus max. 90 merkkiä.
    – Yritysesittelyn tiivistettynä kahteen lauseeseen
    – Yrityksen kohderyhmä
    – Osoite yrityksen Facebook-sivuille

    Lisätietoka kysyttäessä vastaus:
    Projektin kokonaiskustannukset ovat 1.000€+alv, mitään lisäkuluja kampanjasta ei tule.
    Projekti pitää sisällään kampanjasuunnittelun, mainostuotannon, mainoskulut ja mittaavan kehityksen.
    6kk pitää sisällään mainostusta tehokkaimmiksi mitatuissa mainoskanavissa, kampanjan tehon seuranta tapahtuu teille lähetettävillä raporteilla.

    Mikäli kampanjan takuu sidotaan kävijämäärään, takaamme vähintään 20.000 kävijää ensimmäisen 30 päivän aikana tai rahat takaisin.
    Kävijät hankitaan mainostilaa ostamalla ja tehokkaimman mainoskanavan mittaamalla sekä mainosbudjettia ja kohderyhmiä vaihtelemalla.

    Käytämme mainostuotannossa omia graafikoitamme, mutta hyödynnämme mielellänne valmiita materiaaleja, mikäli niitä löytyy.

    Saatuamme materiaalipyynnön mukaiset materiaalit, aloitamme mainossuunnittelun valmiiksi. Olemme myös yhteydessä teihin mahdollisista lisätarpeista materiaaleihin.

    Toivottavasti vastasin kysymyksiinne tarpeeksi kattavasti.
    Varaanko teille tuotantotunnit valmiiksi kampanjaa varten?

  23. Juhani

    Me kirjoitimme:
    olette näemmä aloittaneet työnne. Kohteliaasti pyydän että lopetatte ulkomaalaisten miesten ja naisten ”tykkäämiset” sivuillemme.
    Se on aivan turhaa työtä. Niinkuin Patrikille puhelimessa kerroin, emme tarvitse facebooktykkääjiä vaan
    kävijöitä sivuillemme sekä ostavia asiakkaita. Meillä ei ole edes myyntiä Suomen ulkopuolelle.
    Oli sovittu 20 000 kävijästä sivuillamme. Ja hyvän tavan mukaisesti oletin että työskentelette rehellisellä pohjalla.
    Olen ymmälläni…täytyy jo näin alkuvaiheessa ihmetellä taktikkaa.. Ymmärsin että käsitätte että olemme suomalainen yritys ja että suomalaiset käyttävät palveluitamme.

    Vastaus ADsiteltä:
    Pahoittelut virheestä, yksi käyttämämme mainos iski ulkomaisiin kävijöihin yllättävän hyvin Facebookissa.
    Kampanjan ensimmäinen viikko on mittaavaa jaksoa, jolloin selvitämme tehokkaimmat mainoskanavat. Varsinainen täyden budjetin kampanja alkaa vasta tämän jälkeen.

    Että näin. -Juhani

  24. Oh-hoh.

    Ensimetri suorastaan kehottaa käyttämään kyseisen yrityksen palveluja: http://www.ensimetri.fi/fi/asiantuntijat/asiantuntijalistaus

  25. Merja

    Minä menin halpaan myös.
    En ostanut palvelua fb-tykkääjien takia, vaan minulle luvattiin facebook-mainos, google awards-mainos sekä affliate-verkoston bannerimainokset. Lisäksi sopimukseen kuului fb-kilpailusovellus. Takuuehto oli tuo 1000 tykkääjää. Tykkääjiä tuli aivan kuten muillakin, muualta kuin suomesta. En koskaan sanut nähtäväkseni oikovedoksia mainoksista, materiaalin toimitin heti sopimuksen jälkeen. En myöskään saanut sovellusta, ilmoituksen kyllä että se on valmis.
    Adsite ei vastaa sposteihin ja heidän puhelinnumeronsa ei enää ole käytössä.
    Lupaukset ovat kirjallisina sähköpostissani.

  26. EX työntekijä

    Olen entinen työntekijä ja juuri myynyt noita adsiten ”markkinointi cocktaileja”… Jokaisesta kaupasta minkä myyjä sai maksettiin 25% palkkaa myyjän tilillle ja sai tuntui kyllä että yrityksiä vähän koijattiin eli massit pois ja halvalla tykkäykset. Kummallisinta tietenkin oli että juuri TJ ja toinen äijä aina cloussas kaupat eli viimeisteli aina myyjän esittelyn jälkeen. Olin töissä noin viikon.

Kommentointi on suljettu.