Verkkokaupan myyntiä voidaan kasvattaa tarkasti kohdennetulla bannerimainonnalla. Parhaimpiin tuloksiin päästään erilaisten mainosverkostojen kautta (kuten Google Display -verkosto). Tällöin mainontaa voidaan ostaa joustavasti klikkaus- tai tulospohjaisella hinnoittelulla.
Olemme toteuttaneet kymmeniä bannerimainoskampanjoita ja suunnitteleet satoja erilaisia mainosversioita. Saamme verkkokauppasi näkyviin juuri niille suomalaisille, jotka kuuluvat kohderyhmääsi.
Uudelleenmarkkinointi on bannerimainonnan kohdennustapa, jonka avulla mainoksia voidaan kohdistaa mainosverkoston sisällä niille käyttäjille, jotka ovat aiemmin vierailleet verkkokaupassasi. Kohdennustavan avulla voidaan tehokkaasti tavoittaa esimerkiksi ne ihmiset, jotka ovat jättäneet tilauksen kesken tai tehneet edellisen tilauksen kauan sitten. Uudelleenmarkkinointi on myös loistava tapa vahvistaa brändiä, koska mainoksia voidaan näyttää toistuvasti samoille ihmisille.
Uudelleenmarkkinointi onnistuu Google Display -verkoston kautta, johon kuuluu satoja sivustoja Suomessa.
Google Display -verkosto on Googlen ylläpitämä, satoja verkkosivustoja kattava mainosverkosto. Verkoston avulla mainoksia voidaan kätevästi saada näkyville eri verkkosivustoille ilman suuria kertakustannuksia klikkauspohjaisella hinnoittelulla. Mainoksia voidaan kohdentaa joko verkkosivuston sisällön mukaan käyttämällä avainsanoja tai tarkasti halutuille verkkosivustoille.
Uutiskirjettämme tilaa jo yli 100 verkkokauppiasta. Lähetämme sinulle noin kerran kuussa ilmaisia markkinointivinkkejä ja ajankohtaisia asioita verkkokauppaan liittyen.
Voit koska tahansa lopettaa uutiskirjeen tilaamisen emmekä jaa yhteystietojasi muille.